Ohjaa kasvustosi korkeaan satoon kasvunsäädön avulla
Korkea satotaso merkitsee viljan tuotannossa parempaa taloutta. On suuri ero kustannuksissa tuotettua viljamäärää kohti, jos samoilla kiinteillä kustannuksilla tuotat 5 tai 7 tonnia hehtaarilta.
Korkea viljasato kasvaa riittävän tiheässä ja hyväkuntoisessa kasvustossa. Jotta saat kasvustosi tuottamaan sen sadon, minkä lajike, maa, olosuhteet jne. mahdollistavat, on sinun ohjattava sitä kasvukauden aikana tarkoituksen mukaisella lannoituksella ja kasvunsäädöllä. Kasvunsäätö tarkoittaa tässä yhteydessä sekä kasvun ohjausta että säätöä.
Tee oma suunnitelma InSpiren avulla
Työkalu kasvunsääteiden käytön suunnitteluun. Laske oma lakoriskisi ohralle.
Viljakasvusto joutuu kasvukauden aikana erilaisten stressitekijöiden alaiseksi. Kova sää, kuten sade ja tuuli voivat johtaa siihen että korsi murtuu tai juuret antavat periksi. Hyvän sadon sijaan tuleekin huono sato ja korkeat kustannukset. Mitä paremmin kasvusto sietää stressitekijöitä, sitä parempi on mahdollisuus että saat korkean sadon ja hyvän lopputuloksen.
Vain hyvinvoiva ja tiheä kasvusto tuottaa huippusadon
Näkyvät ravinnepuutokset ym. oireet kasvun alussa tulevat tuskin korjaantumaan kasvukauden aikana niin, että kasvusto pystyisi tuottamaan huippusadon.
Jotta lopputulos olisi hyvä, on myös alun oltava hyvä.
Kasvuston tulee pysyä pystyssä vahvana ja terveenä kunnes sadonkorjuun aika koittaa. Jotta voit parhaiten ohjata kasvuston kehitystä ja ehkäistä lakoa, on sinun tärkeä tuntea peltosi - mihin se pystyy ja millaiset riskit siellä on. Modduksen avulla voit optimoida viljelytoimenpiteitä, kuten lannoitusta, maan muokkausta ja lajikevalintaa.
Oikean Moddus-annoksen valinta eri tilanteisiin voi olla haaste, mutta sen oppii ajan myötä kun kasvien kehitykseen saa näppituntuman omien peltojen olosuhteissa. Kiinnostava seikka on päivän pituuden ero Etelä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa ja kuinka se vaikuttaa Moddus-tarpeisiin. Mitä pohjoisempana ollaan, sitä pidemmäksi korsi samalla lajikkeella kasvaa ja sitä voimakkaampi Moddus-ohjelma tarvitaan.
Muista: Jotta kasvunsääde toimisi, täytyy kasvissa olla kasvua jota aine säätelisi. Sen vuoksi on tärkeää että kasvi on aktiivisessa kasvussa eikä se kärsi kuivuudesta, ravinteiden puutteesta jne..
Tekemällä oikeat toimenpiteet oikeaan aikaan pellollasi on avain onnistumiseen.
Opettele kasvin kehitysvaiheet ja tarpeet!
play_circle
Video_Moddus Evo_Näin tarkistat, kuinka kasvunsäätö on toiminut