Avoxa A-luokan rikkakasvientorjuntaan syysvehnälle

Kasvinsuojelu
Vielä 22. helmikuuta syysvehnä oli lumen alla ja routaa oli arviolta 15 cm. Esikasvina lohkolla olivat herne, rypsi ja öljyretikka.

Tapio Lipposen odotukset Ceylon syysvehnän suhteen ovat korkealla. Kyseinen lohko päästiin kylvämään Liedossa syyskuun alussa ja syksyn olosuhteet olivat kasvulle suotuisat. Vielä on kuitenkin talvea jäljellä, mutta suunnitelmat kevään ensimmäisille viljelytoimille on jo tehty. Jotta satotavoitteisiin päästään, pitää monen osa-alueen onnistua. Yksi on rikkakasvien pitäminen kurissa ja siksi rikkakasvien torjuntaan on valittu Avoxa, joka on voimakas, helppokäyttöinen ja luotettava valinta rikkakasvien torjuntaan. Se torjuu leveälehtisten rikkakasvien lisäksi myös heinämäiset rikkakasvit mm. juolavehnän ja hukkakauran. 

Tulevalla kasvukaudella tulemme seuraamaan useampaan otteeseen syysvehnän kasvua ja sitä miten Avoxa onnistuu rikkakasvien torjunnassa. Ensin käymme kuitenkin läpi taustaa miksi Lipposen tilalla on syysvehnää viljelyssä.

Syysvehnässä on potentiaalia

Syysvehnää pyritään kylvämään aina niin paljon kuin mahdollista, huomioiden pinta-alassa toki sen sisältämät riskit. Syksyllä 2020 sitä saatiin lopulta kylvettyä 90 ha. Enempäänkin olisi ollut mahdollisuuksia olosuhteiden jatkuessa suosiollisina, mutta kaikkea ei kuitenkaan haluttu panostaa yhden kortin varaan. Perusteiksi syysvehnälle Tapio nimeää perinteiset työhuippujen tasauksen ja viljelykierron parantamisen, mutta myös paremman kevätkuivuuden keston hietasavisilla pelloilla. Lisäksi esim. rukiiseen verrattuna syysvehnällä on kuitenkin aina enemmän menekkiä ja useampi käyttökohde. Onnistuessaan syysvehnä sisältää myös suuren potentiaalin korkeisiin satoihin leipävehnä laatuisena.

Potentiaali ja sen saavuttaminen käy muutenkin ilmi Tapio Lipposen viljelytavoitteista. Peltolohko jolla tulemme seuraamaan syysvehnän kasvua, on ollut Lipposella viljelyssä vasta muutaman vuoden. Sen kasvukuntoa on alettua heti nostamaan paremmalle tasolle, jolloin siitä saadaan hyvä ja tuottava pelto. Multava ja osin runsasmultainen lohko on kalkittu muutaman kerran ja pH-luku nostettu yli 6,0:n. Viimeisenä toimena on tehty säätösalaojitus vuonna 2020, jotta satopotentiaalia saadaan kasvatettua yhä ylemmäs. 

Avoxa rikkakasvien tehotorjuntaan

Sanonta kertoo että hyvältä lohkolta löytyy juolavehnää, ja siitä onkin havaintoja. Yksi osa juolavehnän torjuntaa on käyttää valikoivia juolavehnän torjunta-aineita, kun siihen on mahdollisuus ja tähän tehtävää on valittu nimenomaan Avoxa. Kun lohkon täysi historia ei ole aivan tiedossa on oltava myös tarkkana hukkakauran kanssa, ettei se pääse muodostumaan ongelmaksi. Avoxa pitää huolen siitä että mahdolliset hukkakaurayksilöt tuhoutuvat kokonaan, eivätkä jää kääpiökasvuisina tuottamaan itämiskykyisiä siemeniä. Lisäksi tulemme testaamaan Avoxaa sekä yksinään, että alemmalla annoksella tankkiseoksessa Toolerin kanssa.

Mutta toistaiseksi jäämme vielä odottamaan kevään alkua.