Syngenta

Syngenta

Syngenta kuuluu maailman johtaviin maatalousalan yrityksiin. Syngentalla on 28 000 työntekijää yli 90 maassa, ja sen tärkeimmät toimialat ovat kylvösiemenet ja kasvinsuojelu.

Syngenta Nordics A/S

Syngenta Nordics myy kasvinsuojelutuotteita suomalaisille maatalousalan jälleenmyyjille. Sillä on laaja valikoima maa- ja puutarhaviljelyyn, hedelmien ja marjojen viljelyyn sekä metsänviljelyyn sopivia tuotteita, jotka torjuvat kasvitauteja, rikkaruohoja ja tuhoeläimiä.

Syngenta Nordicsin päämääränä ovat ensiluokkaiset elintarvikkeet, hyvä ympäristö ja kannattava maanviljely. Se haluaa edistää kestävyyttä. Tämä ajatus lähtökohtanaan Syngenta kehittää kasvinsuojeluaineita. Tehtävänä on auttaa asiakasta samaan hyvä ja korkealaatuinen sato vuosi toisensa jälkeen.

Syngenta Nordicsilla on Pohjoismaissa yhteensä noin 30 työntekijää, joista 20 työskentelee Pohjoismaiden pääkonttorissa Kööpenhaminassa.

Syngenta maailmanlaajuisesti

Seuraavien 20 vuoden aikana maailman väkiluku kasvaa kahdella miljardilla ihmisellä. Kaloritarve kasvaa vielä nopeammin, koska ruokavaliot muuttuvat yhä lihapitoisemmiksi Kiinassa ja monissa muissa maissa.

Maailmassa on paljon alueita, joissa maanviljelyyn kelpaavaa maata on rajallisesti ja vettä niukasti. Niinpä viljelijöiden on tulevaisuudessa tuotettava paljon enemmän ruokaa ja rehua nykyisillä luonnonvaroilla. Samanaikaisesti viljellään edelleen kuitu- ja öljykasveja bioetanolia ja muita polttoaineita varten. Lisäksi maataloudessa on suojeltava ympäristöä esimerkiksi vähentämällä kasvihuonekaasuja ja jättämällä osa maasta kyntämättä, luonnolliseen tilaan.

Yrityksemme tavoite on kasvumahdollisuuksien lisääminen. Saavutamme sen noudattamalla arvojamme: innovaatio, intensiteetti, terveys ja suoritus.

Innovaatio tarkoittaa parempien keinojen etsimistä: mullistavien ideoiden muuttamista tieteeksi ja liiketoiminnan muuttamista uusiksi ratkaisuiksi. Se onnistuu, kun annamme työntekijöillemme vapauden olla luovia ja teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaiden kanssa.

Intensiteetti tarkoittaa osaamiseen keskittyvää lähestymistapaa, intohimon ja energian hyödyntämistä. Sen avulla muodostamme uusia yhteistyökumppanuuksia ja saavutamme etulyöntiaseman.

Terveys-arvolla pyrimme parantamaan elämänlaatua. Se kuvastaa syvää kunnioitustamme luontoa ja ympäristöä kohtaan.

Suoritus tarkoittaa korkeatasoisten tulosten ja mittapuina olevien kriteereiden saavuttamista: rakennamme yritystä turvallisesti ja eettisesti ja pidämme lupauksemme.

Lisätietoja Syngentan maailmanlaajuisesta toiminnasta on osoitteessa www.syngenta.com.